Pohjoinen Mainostoimisto Davas Oy - yritysesittely

Davaksen henkilökuntaaEi mikään aprillipila!

Jo ennen kuin Davas Oy perustettiin, aprillipäivänä 2007, kylällä esitettiin toiveita siitä, että "etkö sinä Saara (Leivo) voisi alkaa tekemään niitä oikeita töitä?". Silloinen työ matkailuyrityksen myynnin parissa oli varmasti "sitä oikeaa" työtä, mutta muutosten tuulet puhalteli kieltämättä mielessä. Kyseinen pyyntö sai alkunsa siitä, että Kuusamossa oli uupelo mainostoimistopalveluista ja koska Saaralla oli taustalla työkokemusta valokuvaajan, mainonnan suunnittelijan sekä myyjän töistä, niin tähän kutsuun oli luonnollista vastata.

Toinen omistajista, Vesa Nevanperä, oli ollut erilaisissa kehittämistehtävissä Kuusamossa ja lähialueella ja hänelläkin on työkokemusta matkailun saralla. Yritykselle piti saada toimitusjohtaja ja tämä sopi paremmin kuin hyvin Vesalle. Saaran asetti nimittäin muutaman ehdon yrityksen perustamiselle: Saara tekee vaan töitä ja Vesa hoitaa kaikki paperi- ja raha-asiat, viikonloput on vapaat ja kesällä pidetään lomaa ja mennään kalalle. Tähän päivään asti tämä diili on pitänyt!

Hei alusta asti täyttä höyryä eteenpäin

Yrityksen ensimmäinen vuosi oli kehittämistä ja tuotteistamista sekä kehittämistä ja hirveesti töitä. Hyvä tilauskanta on erittäin harvinainen herkku aloittavalle yritykselle, mutta kuten aikaisemmin on mainittu, mainostoimistopalveluille oli alueella tarvetta ja asiakaskuntaa oli vakkarissa jo entisestä elämästä.

Pitää varoa mitä toivoo

Jossain savusaunan lauteilla pohdiskellessa heräsi ajatus, että kehitystä pitäisi taas tehdä, ettei kaikki työt tullut tehdyksi jo siinä alkurytinässä. Ensimmäisesssä liiketoimintasuunnitelmassa asetimme tavoitteen, että palkkaamme työntekijöitä kolmantena toimintavuotena, mutta toisin kävi, palkkasimme ensimmäiset työntekijät jo ennen kuin firma täytti vuoden. Ja samalla Davas hyppäsi nykyaikaan, nuorten miesten, Mikko Kivilahden ja Heikki Kujalan tuodessa oman osaamisensa taloon.

Tuoterepertuaari laajenee

Päätuotteeksi perinteisen mainostoimistopalvelujen lisäksi tuli nettisivutuotanto. Nettituotetta on kehitetty siitä asti asiakasta kuunnellen ja uusia teknologioita haistellen. Asiakaskuntakin laajeni Kuusamon rajojen ulkopuolelle, ympäri Suomen maata, yksi asiakas jopa ulkomailta. Oma uskomuksemme oli pitkään se, että suurin osa asiakkaistamme on alueen matkailuyrityksiä, mutta hyvin pian huomasimme, että asiakaskunta oli laajentunut monen toimialan eri kokoisiin yrityksiin, yhdistyksiin ja oppilaitoksiin.

Meiltä saa palvelua

Erityistä kiitosta olemme saaneet siitä, että meitä on helppo lähestyä ja kerromme suomeksi mistä vaikeissa nettiasioissa on kyse. Yllättämme asiakkaamme tarjoamalla juuri niitä palveluja mitä yritys tarvitsee. Haluamme palvella asiakkaitamme siten, että he voivat huoletta jättää mainonnan toteutukset meille ja pystyvät itse keskittymään rauhassa omaan työhönsä. Onpa eräs asiakas jopa sanonut "Joskus tuntuu kuin olisivat Davaksella ajatuksenlukijoita".

Muutimme syksyllä 2010 Kuusamon keskustaan torin laidalle, eli meille on helppo tulla. Joten tervetuloa kaffelle ja juttelemaan lisää joko aiheesta tai aiheen vierestä, esimerkiksi kalastuksesta!

 

 
Ota yhteyttä
Nimi *
Puhelin
Sähköposti *
Olen kiinnostunut
Viestisi

Suomen YrittäjätKauppa Kuusamo

Yrittäjänaiset